Ainolan iltapäiväkerho

Lappeenrannan steinerkoulun kannatusyhdistys ry ylläpitää myös koululaisille kodinomaista iltapäiväkerhoa koulupäivinä klo 11-17. Kerho on toiminut vuodesta 1998.

Toiminnassa pyritään antamaan lapselle paljon tilaa leikkiä ja toteuttaa itseään, jotta päivästä muodostuisi stressitön ilman suorittamisen painetta. Lapsi voi valita tekemisensä oman kiinnostuksensa mukaan.

Kerhopäivät sujuvat ulkoillen ja leikkien. Retket, pienet juhlat tai vaikkapa kodan rakentaminen tuovat vaihtelua iltapäivään. Kerholaiset saavat välipalan, joka valmistetaan koulun keittiössä. Päivään kuuluu myös lepohetki satutuokioineen ja usein pienen koululaisen iltapäivään sisältyykin puolen tunnin torkut.

Kerhomaksu lukuvuonna 2011-2012 on kuukaudelta 80 € ja alle 10 pv 40 €, päivämaksu on 5 €. Eka- ja tokaluokkalaisten iltapäivätoimintaa tukee opetusministeriö. Kerhotoimintaan voi osallistua myös 3- ja 4 luokkalaiset, joilta kerhomaksu on 80 € kuukaudelta.

ilta1.jpg